Matkan päätteeksi otimme kevyesti. Kolme päivää maininkien pauhua, rantatuolissa makoilua, shoppailua ja hyvää ruokaa.
Intia on muuttunut viimeisen 15 vuoden aikana hurjaa vauhtia. Ensimmäisen kerran Kovalamilla käydessäni kalastajat vetivät nuottaa rannalla ja rantahiekalla makasi muutama länsimainen auringonottaja. Intialaiset ovat alkaneet myös lomailemaan samoissa kohteissa kuin ulkolaiset turistit. Mukava niin. Länsimaiselle rakennettu lomareservaatti ei oikein minuun iske.
Paikallista naisyrittäjyyttä. Hyviä olivat vanhan rouvan hedelmät.
Mietiskelin rantaraitilla pyöriessä Goan ja Keralan rantaelämän eroja. Goalla on enemmän kerrostumia ja vaihtoehtoja. Keralassa vähemmän turisteja ja kaupustelijoita. Keralalainen kasvisruoka on vivahteikasta ja hyvää. Meren herkkuja saatavilla runsain mitoin. Goassa törmää globaaliin turistiherkkuun baarissa kuin baarissa. Ja äyriäiset on rahdattu isojen hotellien patoihin. Kaikesta tästä huolimatta valitsisin Goalta Palolemin, Mandremin tai Arambolan rannan, jos minulla olisi aikomus viettää rantalomaa Intian valtameren äärellä.
Tähän loppuun infopläjäys. Kuvalliset ohjeet kuinka käytät intialaista kyykkyvessaa.
Kuva on otettu The Waves -ravintolan mukavuuslaitoksen seinältä.
Sijainti kartalla.