Teen usein alkuviikosta padallisen “jotain”. Tänä maanantaina mieleni oli Etelä-Intiassa. Kävin Davidin ja Morin luomutilalla viidakon keskellä. Kävelemme auringonlaskun jälkeen Mandremista kohti Arambolaa, Meri jahtaa veden rajassa juoksevia rapuja. Jostain kumman syystä huomaan ajatusteni siirtyneen Intian maisemiin päivittäin marraskuun pimeydessä. Valo on idässä.
Jääkaapista löytyi 1,8 kg pieniä kanankoipia. Mikä tahansa luuta sisältävät kanan osat käy vallan mainiosti kanapataan. Leikkaan saksilla ylimääräiset nahkan riekaleet pois. Pesen mahdollisen valmismarinaadin pois kylmällä vedellä. Pikkukoivet laitan sellaisenaan pataan, isommat kanan palat kannattaa pilkkoa.
Sitten vain lisäät pataan seuraavat aineet ja sekoitat:
3 dl turkkilaista/kreikkalaista jugurttia
3 rkl kurkumaa (turmeric powder)
3 rkl ruskeita sinapin siemeniä
Noin 10-15 kpl kuivattuja curryn lehtiä
1 kuivattu punainen chili, tosi tulinen
1 pussi Meiran jauhettua kardemummaa
1 kokonainen kanelitanko
1 kokonainen valkosipuli pilkottuna
3 punasipulia pilkottuna
3 tomaattia pilkottuna
Kiehuvaa vettä sen verran, että kanat melkein peittyvät.
Pata uuniin: 225 °C 30 min ja 175-150 °C 2-2,5 h. Sekoita muutaman kerran.
Koristeeksi valmiin ruoan päälle jotain vihreää.
Sitten vain lisäkkeeksi mieleistä riisiä. Itse pidän punaisesta riisistä. Nyt kaapista löytyi Keralasssa kasvatettua Rose Matta riisiä. Padasta riittää 3-4 hengelle pari kertaa. Lisukkeeksi voi tarjota limepikkelsiä (Lime Pickle Sweet) tai mangosta tehtyä makeaa & tulista versiota, siis ihan purkista suoraan ; )