Komea on Canteraksen ranta. En yhtään ihmettele, jos suomalaiset aurinkomatkaajat hullaantuivat 1970-luvulla Las Palmasiin. Tällä kertaa kelit huhtikuun alussa eivät olleet kummoiset: tihkusadetta ja + 19 C. Kaupunkiloman etu on, ettei se ole niin sääherkkä tuote kuin aito rantaloma.
Ihastuin kaupungin kahviloihin: vitriinin herkut valmistetaan kahvilan yhteydessä olevassa leipomossa. Itse en ole makeitten leivonnaisten perään. Mutta nyt löytyi laaja valikoima erilaisia suolaisia vaihtoehtoja. Ohuenohuen taikinan päällä rucolaa, ilmakuivattua kinkkua, kirsikkatomaatteja ja sipaisu oliiviöljyä. Jo maistuu! Minisämpylät laadukkailla ja maistuvilla täytteillä ilahduttivat myös. Juuri puristettu appelsiinimehu ja tuore, tumma vahva kahvi kruunaavat aamupalan. Suomessa törmää usein jättimättö-tyyliin kahviloissa ja taukopaikoilla: mikään ei oikein maistu miltään, mutta annos on massiivinen. Toisaalta nälkä lähtee varmasti. Toinen puoli on sitten se, onko tarpeen syödä niin paljon herran vuonna 2014?
Ystäväni oli suositteli minulle Canteraksen rannan läheisyydessä olevaa Mercado del Puerto-kauppahallia tutustumiskohteeksi. Kauppahallissa on perinteisiä hedelmä-,liha- ja juustopuoteja. Näiden lisäksi on pieniä ravintoloita, joissa on tiski ja muutama istumapaikka. Viikonloppuisin halli on auki puoleen yöhön.
Tunnelma kauppahallissa oli eurooppalainen. Ihmisiä tuli ja meni, pysähdyttiin hetkeksi vaihtamaan kuulumisia. Mukavan rauhaisaa.
Tässä on erään Kauppahallin pikkubaarin tarjontaa. Se oli erikoistunut pikkupalasiin. Vanhempi rouva emännöi paikkaa. Harmitti oma minimaalinen espanjankielen taito! Olisi ollut hauska sosialiseerata enemmänkin. Valkoviiniä pyytäessään asiakas sai ihan laadukasta juomaa; ei ollut siitä isosta saavista.
Kanarian-matkani viimeiseksi kuvaksi haluan laittaa osterit. Olen syönyt ostereita siellä sun täällä matkoillani. Mieleeni ovat jääneet paistetut osterit vietnamilaisessa katukeittiössä, Acapulcossa ajoi rantaan kalastusvene, jossa kalastaja aukaisi ostereita saman tein syötäväksi. Kanarian matkan yksi kohokohta olivat nämä äärimmäisen tuoreet, raikkaat osterit, mutkaton hyvä palvelu, ammattitaidolla valittu viini ja kiireetön tunnelma.
Näitä Kanarian juttuja kirjoitellessa olen saanut vinkkejä. Gomeron, la Palman ja Hierron saarilta löytyy hienot, rauhalliset maastot patikoida. Ei tietoakaan massaturismista, tai minun Elviksestä. Fuerteventura on todellisten pyöräilijöiden suosikki. Tässä on linkki Mondon vanhaan artikkeliin vuodelta 2007 Kanarian saarista, lyhyesti high lighteja ja patikkareittejä matkaa suunnittelevalle.
Kannattaa tutustua myös biologien Hannu ja Leena Aarnion tekemään oppaaseen, jos saarten ainutkertainen luonto kiinnostaa: “Kanariansaarten luonto-opas”, Tammi 2006.
Canteraksen rannan sijainti kartalla.
Mercado del Puerto-kauppahallin sijainti kartalla.