Pikkuisemme 13-v totesi: kuulo menee ikuisiksi ajoiksi. Kiitos, mutta ei kiitos, ei tälle retkelle viiteryhmän kanssa. Viiteryhmän muiden jäsenten jälkikasvulle ei myöskään ylimääräinen lippu kelvannut. Toden totta, yleisöstä puuttui lähes kokonaan alle 25-vuotiaat. Kas kummaa ; )
Laululavalle oli myyty 66 000 lippua; konsertti oli loppuunmyyty jo viikkoja sitten. Järjestelyt toimivat hyvin. Taksi toi 10 metrin päähän portista. Sisäänpääsy sujui nopeasti, ei jonoa. Alueella oli tarjoilua teltoista, kioskeista: kaikenlaisia virvokkeita ja pientä syötävää. Mitään palveluntarjojien erillisiä karsinoita ei ollut; mutta ei ollut rähinää ja örvellystäkään. Ainut mikä aiheutti polemiikkia ryhmässämme: -suosikkijuomaa sai jonottaa suhteettoman kauan. Toisaalta ostettavien juomien määrää ei rajoitettu, tarjolla oli jopa kantotelineitä isommalle erälle.
Laulalavalle mahtuu tositilanteessa jopa 100 000 katsojaa. Nyt oli kentän ylälaidan nurmikolla hyvin tilaa ja mukava katsella menoa.
Konsertista olisi varmasti jäänyt toinen fiilis, jos vettä olisi tullut niskaan viistosti.
Konsertin loputtua Piritaan menevä rantatie oli suljettu kokonaan liikenteeltä. Rantaraitti muuttuivat kävelykaduksi. Itse tulin Kadriorgin puiston läpi. Kaunis oli kesäilta. Konsertissa ollut rento tunnelma jatkui koko kävelymatkan kaupunkiin.
Seuraavana päivänä myöhäinen lounas Telliskivessä oli voimaannuttava!
Kommentit suljettu.
Tilaa Mustaa teetä-blogi sähköpostiin tai RSS-syötteenä